Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden Pellettiteko -palkinto myönnettiin nokialaiselle rakennusliike Halesa Oy:lle.
Halesa Oy:n omistajat Pauli ja Hannu Salonen ovat ennakkoluulottomasti valinneet pellettienergian ensimmäiseksi kahden uudistaloyhtiön lämpökeskukseen, seuraavaksi teollisuuskiinteistössä korvaamaan öljyä ja viimeisimpänä uudisrakennusalueen lämpölaitoksen ratkaisuksi.
Yhteisteholtaan 1 MW aluelämpölaitos on Suomen suurin uudisrakennusalueen pellettiratkaisu. Saloset ovat myös kehittäneet ratkaisuja, kuten lisäeristämällä hyvin energiatehokkaan lämpöverkon.
Toisena perusteena palkinnon saannille pidettiin Pauli ja Hannu Salosen valmiutta esitellä kohteita vierailijoille ja tiedotusvälineille, näin lisäten avoimuutta pellettienergian monista mahdollisuuksista.
Vuoden Pellettiteko on uusi palkinto, jonka Suomen Pellettienergiayhdistys ry. jakaa vuosittain. Palkinto voidaan myöntää henkilölle, yritykselle tai organisaatiolle erityisesti pellettiä edistävästä aloitteesta tai käytännön teosta. Palkinnosta päätetään keväisin, yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä.
Lisätietoja Halesan kohteista löytää oheisesta esityksestä sekä yrityksen kotisivuilta. Julkaisukelpoisia kuvia voi kysyä 040-1948628 / hannes . tuohiniitty@ pellettienergia. fi
Viimeksi päivitetty (14.04.2011 12:36)







