Etusivu > Ajankohtaista > Muut > Pellettiasentajan koulutukseen haku käynnissä
vapologo

Pellettiasentajan koulutukseen haku käynnissä

_9171098v2

Pellettilämmitysasentajien EU-sertifiointiin valmistava koulutus on toteutumassa maaliskuussa 2011. Koulutuksen järjestää Pellettienergiayhdistys yhdessä TTS:n, Amiedun ja Motivan kanssa.

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka jo työskentelevät LVIS-alalla ja haluavat suorittaa uusiutuvan energian asentajakoulutuksen lisätäkseen teknistä pätevyyttään.

 

Koulutuksen kaksi ensimmäistä päivää käsittelee yleisesti eri energianlähteitä. Yleisessä osassa käydään läpi myös mm. asiakaspalveluun, markkinointiin sekä ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin liittyviä asioita.

Kolmen viimeisen päivän ohjelman pääpaino on pellettilämmitysjärjestelmien tekniikassa, laitteiden asentamisessa sekä käytössä ja huollossa. Myös pelletti-lämmitysjärjestelmän suunnittelun perusteisiin ja käytön turvallisuuskysymyksiin paneudutaan.

Teoriaopintojen lisäksi pellettilämmitysjärjestelmien toimintaan perehdytään TTS:n lämpökoeasemalla. Polttoteknologiasta esillä ovat eri poltin- ja kattilatyypit ja niihin liittyvät siirto- ja varastointiratkaisut. Laitteiden toimintaan, käyttöön, säätämiseen ja huoltoon paneudutaan käytännön lämmitystilanteissa.

_9241411bv2

Ensimmäinen pilottikoulutus järjestettiin onnistuneesti syksyllä 2010 ja ensimmäiset 8 yritystä suorittivat onnistuneesti loppukokeen.

Tarkemmat tiedot koulutuksesta ja ilmoittautumisohjeet löytyvät koulutusesitteestä. Ilmoittautumisaikaa on helmikuun loppuun asti.

Viimeksi päivitetty (14.02.2011 12:13)

tulimax

pellx

agrimarketlogo

ariterm

kotkan-logo

motiva

Facebook

Tilaa uutiskirje