Etusivu > Tietoa > Pelletin tuotanto > Raaka-aineet
vapologo

Pelletin raaka-aine

Puupellettien tuotannon raaka-aineina käytetään mekaanisen puunjalostusteollisuuden puhtaita puusivutuotteita. Käytettävät raaka-aineet ovat pääasiassa havupuiden (kuusi ja mänty) kuiva kutteri, sahanpuru tai hiontapöly. Valmistuksessa on mahdollista käyttää puun omien sideaineiden lisäksi myös muita luonnon sideaineita pellettien käsittelykestävyyden parantamiseksi, kuten peruna- tai maissitärkkelystä. Tarvittavien sideaineiden määrä on vähäinen, noin prosentin luokkaa massasta.

28042010110_vn

Raaka-ainepohja laajenee

Pelletin valmistuksen raaka-ainevaihtoehdot ovat laajenemassa. Pellettiä on kokeilumielessä valmistettu oljesta, ruokohelpistä, puun kuoresta sekä erilaisista edellämainittujen sekoituksista ja turpeesta.

Eri raaka-aineet käyttäytyvät hieman eri lailla valmistuksen lisäksi poltettassa. Todennäköisesti tulevaisuudessa nykyisenlaiset perinteiset puupelletit käytetään pääsääntöisesti kotitalouskäytössä ja muita pellettejä suuremmissa yksiköissä, missä palamisen hallinta ja tuhkanpoisto on helppoa.

Näköpiirissä on myös, että pellettiä valmistetaan metsästä saatavasta energiakäyttöön sopivasta rankapuusta. Silloin puusta poistetaan kuori, puu haketetaan ja pienennetään sopivan kokoiseksi ennen kuivausta ja puristusta pelletiksi. Maailman tämän hetken suurin pellettitehdas Floridassa käyttää kokopuuta raaka-aineena.

17042010024_vn

Viimeksi päivitetty (09.08.2010 15:30)

tulimax

pellx

agrimarketlogo

ariterm

kotkan-logo

motiva

Facebook