p-puhelin_thumb

Pellettiasentajien pilottikoulutukseen haku käynnissä

Kirjoittanut Hannes Tuohiniitty 16.06.2010 22:54

Pellettilämmitysasentajien koulutus RES-direktiivin mukaiseen sertifiointiin tähdäten alkaa syyskuussa. Haku ensimmäiseen ja pilottityyppisesti toteutettavaan

huoltokuva

koulutukseen on käynnistynyt. Hakuaika päättyy 19.8.

Koulutuksen ja direktiivin tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian asennusten osaajien määrää sekä asennusten laatua, ja tätä kautta osaltaan edistää uusiutuvan energiaa kotitalouksissa. Tärkein hyötyjä koulutuksesta ovat loppuasiakkaat eli kiinteistöjen omistajat.

Pellettilämmityksen pilottikoulutuksen toteuttavat yhdessä Amiedu, TTS-tutkimus sekä Pellettienergiayhdistys. Uusiutuvan energian RES-direktiivin mukaisia koulutuksia on valmisteltu Motivan vetämässä hankkeessa vuoden ajan, yhdessä Aurinkoteknillisen yhdistyksen sekä Sulpun kanssa.

Koulutusesite löytyy täältä (pdf).

asennus

 

Pellettiasentajakoulutukseen osallistuvat yritykset saavat ensimmäisten joukossa varmistuksen asentajaosaamisestaan. Koulutus tulee olemaan monipuolinen ja kouluttajat alan parhaimpia.

Virallinen sertifiointijärjestelmä tullaan Suomessa ottamaan käyttöön viimeistään vuonna 2012 RES-direktiivin mukaisesti. Pellettienergiayhdistys tulee kuitenkin listaamaan koulutuksen hyväksytysti käyneet yritykset kotisivuilla jo ensimmäisestä koulutuksesta lähtien.

 

 

 

   

Vakka-TV esittelee pellettilämmitystä

Kirjoittanut Hannes Tuohiniitty 09.06.2010 11:24

vakka-tv-kollaasi

Vakka-Suomen alueella toimiva Vakka-TV on tehnyt pellettilämmityksestä vajaan puolen tunnin videojutun. Jutussa käsitellään pelletin käyttöä tulisijassa, siirtymistä pellettilämmitykseen pientalossa, pelletin pientuotantoa sekä aluelämmitystä pelletillä. Vierailukohteina ovat Warma-uunit Uudessakaupungissa, omakotiasukas Henri Lomppi ja Lokapelletti Laitilassa sekä Vapo Oy Pellettilämmön pellettilämpökeskus Mynämäellä.

Videon pääsee katsomaan Vakka-TV:n sivuilta, suora linkki

   

Sivu 3 / 12

agrimarketlogo

ariterm

frisnet_logo

kotkan-logo

motiva
pellx

tulimax

 

Tilaa uutiskirje