Etusivu > Ajankohtaista > Uutisia > Eput saivat pellettikärpäsen pureman
vapologo

Eput saivat pellettikärpäsen pureman

Eput_ja_pelletti

"Mua puri baarikärpänen, vaan miksi suremaan..." Näin lauloi Eppu Normaali alunperin vuonna 1988.

Nykyään voisi sanoa, että Eput ovat joutuneet pellettikärpäsen puremiksi. Lähes koko bändi nimittäin lämmittää pelletillä.

Pelletti on Eppujen kestolämppäri

Rumpali Aku Syrjä, kitaristi-biisintekijä Mikko "Pantse" Syrjä sekä kitaristi Juha Torvinen lämppärinä toimii Versowoodin pelletti.

Akun 80-luvulla rakennettuun sähkölämmitteiseen taloon asennettiin 90-luvulla edistyksellisesti hakepoltin, johon noin 8 vuotta sitten otettiin kokeeksi pelletti.

Juha Torvisen perhe on puolestaan asunut kymmenisen vuotta yli satavuotiaassa hirsitalossa. Ison remontin yhteydessä lämmitysjärjestelmä vaihdettiin viitisen vuotta sitten talon toista päätyä asuvan naapurin ehdotuksesta pelletille. Lämmitettävään kokonaisuuteen kuuluu myös työtilana toimiva iso navetta, joten neliöitä on yhteensä noin 550.

Viimeisimpänä pellettiin on siirtynyt Pantse. "Pantsella oli aikaisemmin suorasähkölämmitys, mutta kun minulle tuli ensin hake ja sitten pelletti, niin mies kävi vähän väliä kurkkimassa, miten talo lämpiää ja kattila toimii. Sen jälkeen myös hänen vanhaan kyläkouluunsa on ilmestynyt pellettipoltin", kertoo Aku.

Riittävästi lämpöä ja helposti

Kokemukset pellettilämmityksestä ovat kaikin puolin positiivisia. "Pelletti palaa haketta puhtaammin, ja laitteiston huoltotarve hakkeeseen verrattuna on huomattavasti pienempi. Tuhkaa ja nokea muodostuu paljon vähemmän", kehuu Aku.

"Meillä lämmityskustannukset putosivat puoleen ja kaupan päälle tuli vielä hyvä omatunto", Juha Torvinen summaa. Juhan paritalon kattila nuohotaan kahden viikon välein vuorotellen naapurin kanssa. Kerralla aikaa kuluu tunnin verran, mikä ei miehen mielestä ole lainkaan kohtuutonta, sillä hyvän huollon ansiosta käyntihäiriöitäkään ei ole ollut.

Varajärjestelmiä, kuten Akun sähkövastuksia ja tulisijoja tai Juhan öljypoltinta ja tulisijoja, ei ole tarvinnut käyttää koko aikana kuin kerran.

"Jos jotain kehitettävää haetaan, säiliö saisi olla isompi. Nyt siihen mahtuu noin 4 500 kiloa pellettiä kerralla, ja talviaikaan säiliötä täytyy täyttää 2-3 kuukauden välein", Aku miettii.

Eput_Versowood

Aku kertoo pärjäävänsä 8 tonnin pellettikuormalla reilun vuoden. Juhalla, jolla lämmitettävää on puolet enemmän, kuluu myös puolet enemmän pellettiä. Miehet kehuvat Versowoodin puhallusauton näppäryyttä ja pelletin laatua. "Auto on hiljainen, 15 minuutissa säiliö on täynnä."

Eppujen mielestä haja-asutusalueille voisi rakentaa pienvoimaloita ja muutenkin bioenergian käyttöön tulisi rohkaista esimerkiksi verohelpotuksin.

(Juttu perustuu Versowood-konsernin sidosryhmälehden Versio 2/09 artikkeliin)


Viimeksi päivitetty (06.08.2010 14:49)

agrimarketlogo

ariterm

frisnet_logo

kotkan-logo

motiva
pellx

tulimax

 

Tilaa uutiskirje